VUONO-NORJAN AUTOTURISTIN OPAS NRO 1 – KAUPUNGIT

Vuonoalueeksi kutsutaan Norjan länsirannikkoa, joka alkaa etelästä Stavangerista ja päättyy pohjoisessa Kristiansundin kaupungin kohdalle. Tälle neljän läänin alueelle (Rogaland, Hordaland, Sogn og Fjordane sekä Möre og Romsdal) sijoittuvat Norjan pisimmät vuonot ja korkeimmat vuorot. Joten vaihtelevia maisemia  riittää jokaiselle. Alkukesästä voi puolen tunnin sisällä vaihtua säätyyppi vuonon pohjan kesästä vuoriston alkavaan kevääseen. Parasta tutustumisaikaa alueelle on juuri loppukevät ja alkukesä, jolloin vuorilla on vielä kunnolla lunta sekä joissa ja vesiputouksissa on kunnolla vettä. Ja vuonoissa luonto on vehreimmillään. Alkukesästä eivät myöskään turistimäärät etenkään keski-Euroopasta ole vielä kovin suuret, joten hinnat ovat edullisemmat ja majapaikan saaminen sekä hotelleista että leirintäalueilta ilman ennakkovarauksia on helpompaa. Ennakkovarauksen teko tosin helpottaa matkantekoa, koska tällöin voi huoletta suunnitella matkaohjelmansa pidemmälle iltapäivän / illan osalle, kun tietää, että petipaikka on valmiiksi varattuna.

 

Miten sitten tulla tänne luonnonkauniille alueelle ? Nopein tapa tietysti lentäen, koneenvaihto esim. Oslossa, Tukholmassa tai Kööpenhaminassa. Autonvuokraus on kuitenkin Norjassa hyvin kallista (ja ilman autoa ei kiertely alueilla oikein onnistu), joten käytännössä ainoat kaupungit mihin alueella suosittelen kaupunkilomaa lentäen ovat Bergen ja varauksin Ålesund. Näissä kahdessa riittää nähtävää itse kaupungin alueellakin. Muutoin autolla tulo on kätevää (ja samalla näkee pitkät pätkät Ruotsia ja itäistä Norjaa samalla). Etelä-Norjaan tullessa on kolme hyvää valtaväylä vaihtoehtoa. Kaksi ensimmäistä on suoraan Tukholmasta länteen E18 tietä suoraan Osloon tai sitten Karlstadin kohdalla hieman pohjoisempaa reittiä kohti Kongsvingeriä. Kolmas hyvä reitti kulkee Enköpingistä kohden luodetta Borlängen, Moran ja Idren kautta Norjan rajan puolelle. Vuonojen rannalle ajaa kohtuu rauhallisellakin aikataululla kahdessa päivässä. Tosin jos haluaa matkan varrella tutustua paremmin kohteisiin, niin lisäpäiviä saa lisätä rauhassa oman aikataulun mukaan. Ruotsin puolella ajo sujuu joutuisasti (nopeusrajoitus yleisesti 90 / 110 km), mutta Norjan puolella suurin sallittu nopeus kun ei ole 90 km enempää, niin keskinopeuden saa laskea huomattavasti alemmas kuin Ruotsin puolella.

 

Mutta sitten itse asiaan. Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa keskityn alueen suurimpiin kaupunkeihin, jälkimmäisessä (parin viikon päästä julkaistavassa) keskitytään sitten maaseudun tärkeimpiin nähtävyyksiin.

Vuono-Norjan alueella on kuusi suurempaa kaupunkia, joista eteläpuolella sijaitsevat kolme (Stavanger, Haugesund ja Bergen) sekä pohjois-puolella myös kolme (Ålesund, Molde ja Kristiansund). Aivan keskeisimmästä osasta suuremmat kaupungit puuttuvat.

Aloitetaan etelästä, jolloin lounaisnurkasta löytyy Norjan neljänneksi suurin kaupunki Stavanger, jonka vauraus perustuu paljolti läheisiin öljykenttiin. Asukkaita on noin 120 000, eli Oulun suuruusluokkaa. Turistille itse Stavangerissa ei ole paljolti nähtävää. Kaupungin länsipuolella sijaitsevan Solan lentoaseman vierestä voi turisti nauttia merestä hienoilla hiekkarannoilla. Lisäksi kaupungin itäpuolella sijaitsee upea Preikestolenin kallionähtävyys, mutta siitä enemmän toisessa kirjoituksessa.

 

Stavangerin keskusta lentokoneesta käsin

Seuraava pohjoiseen sijaitseva kaupunki on Haugesund, jossa asukkaita on reilut 30 000. Kaupungissa pidetään vuosittain elokuvafestivaalit. Länsirannikon kaupungit Haugesundin tapaan ovat myös tunnettuja pääsarjajalkapallosta. Haugesund on länsirannikon kaupungeista vaatimattomin.

 

Bergen on vuono-Norjan pääkaupunki ja samalla Norjan toiseksi suurin kaupunki, asukkaita kaupungissa on yli 250 000. Bergen oli pitkään eristyksissä Oslosta (ent. Kristiania), kunnes junarata näiden kahden kaupungin välille yli korkeiden vuorten saatiin vihdoin vuonna 1909. Nykyiselläänkin pikajunayhteys kestää noin 7 tuntia (vrt lento 40 min), vaikka rataa on vuosien saatossa saatu nopeutettua ja oikaisuja tehtyjä lukuisten pitkien tunneleiden avulla. Bergenillä on vanha historia, se tunnettiin jo keskiajalla yhtenä tärkeimmistä hansakaupungeista. Nämä vanhat kaupparakennukset ”Bryggenin” alueella ovat nykyisin yksi Unescon maailmanperintöluettelon kohde. Bergen sijaitsee vuorten ympäröimänä. Turisti voi nousta kahdelle läheiselle vuoren huipulle katsomaan maisemia ylhäältä käsin, joko vuorijunalla keskustan vieressä  olevalle Flöienille (400 mpy) tai sitten köysiradalla hieman kauempana sijaitsevalle Ulrikenille (645 mpy). Bryggenin vieressä sijaitseva kalatori on hyvin suosittu turistikohde aamuisin, jolloin kalastajat tuovat tuoreet antimensa tarjolle. Hinnat ovat paikallisten kruunujen lisäksi esillä myös euroissa – ja Japanin jeneissä !! Kulttuurin ystävälle Bergen on Edvard Griegin kotikaupunki, jonka koti Troldhaugen sijaitsee esikaupunkialueella. Lapsille kaupungissa kiinnostaa varmasti iso akvaario, jossa oli mm. aikoinaan Nikita Hrutsevin 60-luvulla lahjoittama sampi. Bergenissä on myös pidetty vuonna 1986 Eurovision laulukilpailut. Bergen toimii myös eteläisenä lähtöpisteenä suositulle Hurtigruten-laivareitille, jonka pohjoinen pääteasema sijaitsee Venäjän rajan tuntumassa Kirkkoniemellä.

 

Bryggenin vanhat kaupparakennukset

Sitten siirrytään pohjoisiin kaupunkeihin. Ensimmäisenä rannikolla vastaan tulee Ålesund, joka paloi maan tasalle vuonna 1904 ja ydinkeskusta rakennettiin uudestaan jugend-tyyliin. Parhaiten näköalan ydinkeskustaan saa läheiseltä Aksla-vuorelta. Nykyisellään asukkaita kaupungissa on n. 45 000. Myös Ålesundista löytyy hieno ja monipuolinen akvaario, jonka erikoisuutena voit ison altaan vieressä (mm. turskia ja lohia) syödä gourmet-illallista ! Ålesundin lentoasema sijaitsee keskustan edustalla sijaitsevalla saarella, jonne vie merenalainen tunnelitie.

 

Ålesund Aksla-vuorelta käsin

Keskimmäisenä pohjoisista vuonokaupungeista on Molde, joka on Norja Pori, jazz-musiikin keskus. Molde tunnetaan myös ruusujen kaupunkina. Asukkaita on noin 25 000. Sota-aikana vuonna 1940 kaupunki toimi lyhyen aikaa pääkaupunki, kun kuningas pakeni saksalaisia valloittajia. Kaupunki tunnetaan myös sijoittaja Kjell Inge Rökken kotikaupunkina. Tämä Norjan ”Hjallis” on ollut vahvasti vaikuttamassa, että kaupungissa sijaitsee ehkä Norjan tyylikkäin ja modernein jalkapallostadion ! Myös Moldella on oma näköalakukkulansa keskustan vieressä, Vardenin näköalapaikalta näkee hyvällä säällä kymmeniä lumihuippuisia vuoria vuonon vastarannalta !

 

Molde ja lähistön lumihuippuiset vuoret

Viimeisenä vuonokaupunkina on Kristiansund (jota ei saa sekoittaa etelärannikon Kristiansandiin). Kaupunki on rakennettu kolmelle pääsaarelle, jotka on yhdistetty isoilla silloilla toisiinsa. Asukkaita kaupungissa on saman verran kuin Moldessa, noin 25 000. Kaupunki on kalastuksen keskus alueella, mm. suuri osa Norjassa käytettävissä troolareista on rakennettu kaupungissa. Kristiansund tuhoutui pahasti saksalaisten pommituksissa vuonna 1940, minkä jälkeen keskusta uudelleen rakennettiin Ålesundin tavoin (tosin ei jugend tyyliin).  Tunnetuin kaupungin asukas on jalkapallossa jo eläkkeelle jäänyt Manu-tähti Ole Gunnar Solskjaer.

 

Kirjoittaja tykinruokana Kristiansundissa

Tässä vinkkejä vuono-Norjan kaupungeista. Kuitenkin upeimmat nähtävyydet ja maisemat sijaitsevat alueen maaseudulla, josta kerron lisää parin viikon päästä. Sitä odotellessa…

This entry was posted in Ei kategoriaa. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s