ISTANBULISSA VAATEOSTOKSILLA

Vaatteiden tai ylipäätään minkä tahansa muun kuin päivittäistavaran ostaminen on harrastuslistani häntäpäässä. Mutta turkkilaisten perhesuhteitteni vuoksi olen viime vuosina perehtynyt aiheeseen Istanbulissa melko syvällisesti. Turkissa valmistetut vaatteet ja jalkineet ovat hyvälaatuisia, varsin tyylikkäitä ja suomalaisesta näkökulmasta melko edullisia. Tekstiiliteollisuus onkin merkittävä toimiala maassa, sekä koti- että vientimarkkinoilla. Niinpä nykyään uusia vaatteita tai jalkineita tarvitessani odotan aina seuraavaa Istanbulin-matkaa.
Ostoksilla käynti Turkissa tuo useimpien mieleen hämyiset basaarit joissa kauppaa käydään ankarasti tinkimällä ja teetä juomalla satojen vuosien perinteiden mukaisesti. Tällaisia paikkoja löytää Turkista edelleen, mutta ainakin Istanbulissa suuri osa turkkilaisista kuluttajista käy ostoksilla aivan muualla. Esittelen tässä muutamia ostospaikkoja, joihin myös turkin kieltä vähän tai ei lainkaan osaava matkailija löytää tiensä helposti.

Ostoskeskukset
Istanbuliin on noussut viime vuosina paljon suuria ja uudenaikaisia ostoskeskuksia, jotka ovat periaatteessa samanlaisia kuin ostoskeskukset missä tahansa muualla. Täten ei niistä itämaiden eksotiikkaa löydy, mutta ilmastoituina ja hyvin siisteinä (WC:eitä myöten) ovat ne miellyttäviä paikkoja vierailla. Useimmat niistä ovat Sishanesta Beyoglun (Peran) sydämestä Taksim-aukion kautta pohjoiseen kulkevan metrolinjan varrella eli matkailijankin helposti tavoitettavissa. Tyypillisiä ovat mm.:
Cevahir (metroasema Sisli-Mecidiyeköy) Kanyon ja Metro City (metroasema Levent)
Istinye Park (metroasema ITÜ, josta minibussi perille)
Näissä myydään sekä kansainvälisiä että turkkilaisia brändejä. Tavanomaisissa ostoskeskuksissa hinnat ovat houkuttelevimmillaan sesonkialennusmyyntien aikana. Kannattaa pitää silmällä kylttejä Indirim jotka tarkoittavat alennusmyyntiä. Yeni sezon sensijaan tarkoittaa uutta sesonkia eli verraten kalliita hintoja. Näissä paikoissa ei tinkimistä harjoiteta. Tosin kannattaa kysyä onko käteisalennus (nakit indirim) saatavilla: jotkut liikkeet tiputtavat käteisellä maksettaessa hintaa jopa 15-20%.
On huomattava että kaikkiin ostoskeskuksiin kuljetaan turvatarkastuksen läpi, joka ei onneksi ole niin tiukka kuin Istanbulin kansainvälisellä lentokentällä. Muutoin sisäänpääsy olisi todella hidasta!

Taksimin aukiolta lähtevää pääostoskatua.

Outlet-keskukset
Alennus- ja jäännöserien myyntiä varten on Istanbulissakin omia erityisiä keskuksia. Näistä helpoimmin matkailijan saavutettavissa on Olivium. Ensin on mentävä Kabatasin laivarannasta matkailijoiden suosiman Sultanahmetin kaupunginosan läpi kulkevalla raitiovaunulla Zeytinburnun asemalle. Sieltä kulkevat minibussit säännöllisesti Oliviumiin. Paikka on Zeytinburnun kaupunginosassa niin hyvin tunnettu, että jokainen paikallinen osaa neuvoa oikean bussin ja pysähtymispaikan.
Oliviumin hintatasosta voin mainita että viime kesäkuussa ostin sieltä uuden hyvälaatuisen kesäpuvun sekä irtotakin yhteensä noin 80 eurolla. Tähän sisältyi housujen lahkeiden lyhennys, joka tehtiin odottaessa. Vaikka Olivium ei ole matkailijoiden parissa erityisen tunnettu, niin useimpien myymälöiden henkilökunta osaa ainakin sen verran englantia että kaupanteko sekä yksinkertaiset muuntelutyöt kuten juuri nuo lahkeiden lyhennykset onnistuvat hyvin.

Kadiköyn markkinat
Turkin vaateteollisuuden jäännöseriä, eli vientiin tarkoitettuja valmistuseriä joita ne tilannut asiakas ei lopulta halunnut, myydään suurella markkinatorilla, joka sijaitsee Istanbulin Aasian-puoleisella rannalla Kadiköyssä. Täällä myytävät tuotteet eivät yleensä ole ns. sekundaa: ne ovat jääneet viemättä muista syistä. Joukossa on paljon aitoa sekä vähemmän aitoa bränditavaraa hyvin halvoilla hinnoilla. Myynnissä on mm. suurille kansainvälisille kauppaketjuille ja laatumerkeille alunperin valmistettuja tuotteita. Torilla vaatteet ovat kunkin myyjän kojulla isoissa kasoissa. Kunkin kasan tuotteet ovat kaikki samanhintaisia, ja hinta yleensä on selkeästi merkitty (esim. kolme vaatekappaletta yhteensä kymmenellä Turkin liiralla eli noin viidellä eurolla). Tinkimistä ei myöskään täällä harjoiteta, ja edellämainituista paikoista poiketen vain käteinen kelpaa. Täten kaupankäynti on matkailijallekin helppoa. Markkinapaikalla on toimintaa joka päivä, mutta eri tuotealueilla. Tätä kirjoittaessa on vaatteiden suhteen paras ostospäivä tiistai.
Näille markkinoille matkustavan on ensin noustava Kadiköyhin vievään IDO:n laivaan, joita lähtee Euroopan puolelta mm. Karaköyn laiturista Galatan sillan pohjoispäästä. Sieltä lienee helpointa ottaa taksi ja sanoa kuljettajalle sali pazar eli tiistaimarkkinat. Takaisin laivarantaan pääsee sanomalla taksikuskille Kadiköy iskelesi eli Kadiköyn laituri.

Muita ostospaikkoja
Turistienkin tavallisesti suosimilla alueilla voi tehdä hyviä löytöjä, parhaiten Taksimin ja Galatan välillä kulkevan Istiklal-kävelykadun varrella jossa myös monet paikalliset käyvät ostoksilla. Täälläkin kannattaa pitää silmällä indirim-kylttejä. Istiklal-kadun varrella sijaitsevat mm. Benettonin ja Mangon myymälät, joissa kannattaa alennusmyyntien aikaan käydä.
Tehdäkseen hyviä löytöjä kovasti mainostetussa ns. suuressa basaarissa (Kapali Carsi) tai sitä ympäröivissa sokkeloisissa Beyazitin ja Eminönün kaupunginosissa tarvitaan jo enemmän paikallistuntemusta, ja varsinkin jälkimmäisissä turkin kielen taitoa. Paikallisten tuttavien avustuksella voi täällä ostaa hyvin edullisesti vaikkapa kankaita, ompelutarvikkeita sekä lastenvaatteita. Erityisti pikkutyttöjen prinsessapuvut voivat täällä maksaa vain murto-osan suomalaisten lelukauppojen hinnoista, mutta ellei hintaa ole näkyvillä niin on tingittävä. Ilman kielitaitoa kannattaa varsinkin Eminönüssä ostaa vain sellaisia tuotteita joiden hinta on selkeästi merkitty!

Hyödyllistä tietää
Turkissa kokonumerointi niin vaatteiden kuin jalkineidenkin suhteen vastaa pitkälti suomalaista käytäntöä. Turkissa miesten keskimitta on Suomea lyhyempi, joten esim. pukujen suhteen voi todella isoja kokoja olla vähänlaisesti saatavilla. Toisaalta keskimittaista lyhyemmät suomalaismiehet kuten kirjoittaja löytävät Turkista helpommin sopivia kokoja kuin Suomesta.
Turkin arvonlisäveron eli KDV:n voi pyytää takaisin tuotteista jotka viedään Turkin ulkopuolelle. Tosin lähtöhintojenkin ollessa kovin alhaisia ei tämä ole välttämättä vaivan väärti.
Todellisten suurostajien mieltä lämmittänee se että Turkish Airlinesilla voi Helsingin Istanbulin reitillä kuljettaa 30 kiloa matkatavaraa ilman lisämaksua tavanomaisen 20 kilon sijasta.

 

KARI MÄKELÄINEN

This entry was posted in Ei kategoriaa. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s