PIETARIN RISTEILYLLÄ

Viime vuodesta alkaen on Suomesta lähimpään todelliseen suurkaupunkiin Pietariin päässyt taas laivalla. Venäjän laivamatkustajille myöntämän 72 tunnin viisumivapauden ansiosta on St Peter Line päässyt reitillä hyvään alkuun. (Kuten matkailualaa seuraavat muistavat, Stella Linesin yritys 2008 kaatui mm. viisumikäytäntöön sekä tuolloin puhjenneeseen kansainväliseen talouskriisiin. Aikaisempina vuosina reittiä ovat yrittäneet liikennöidä myös Silja Line ja Tallink vaatimattomalla menestyksellä.)

Pietari kuten koko muukin Venäjä ovat suomalaisille matkailijoille edelleen varsin tuntemattomia kohteita. Varsinkin Pietarin suhteen toivoo asiantilan pian muuttuvan, koska kaupungin kulttuurinähtävyydet ovat verrattavissa Länsi-Euroopan suosituimpiin kaupunkikohteisiin. Esimerkiksi Eremitaasi lasketaan kuuluvaksi maailman merkittävimpiin taidemuseoihin Pariisin Louvre’n ja Madridin Pradon ohella. Vaikka Pietari on eurooppalaiseksi suurkaupungiksi nuori, on sen 300-vuotinen historia hyvin dramaattinen ja monivivahteinen. Tästä kertoo omalla tavallaan tunnettu Neuvostoliiton aikainen kasku kaupungin eri nimistä:

Tutkija haastatteli kadunmiestä:

–          Missä olette syntynyt?

–          Pietarissa, vastasi mies

–          Entä missä kävitte koulua?

–          Petrogradissa, sanoi mies

–          Entä missä asutte nykyään?

–          Leningradissa.

–          Ja missä asuisitte mieluten, päätti tutkija haastattelunsa.

–          Pietarissa, tokaisi mies.

Myös Pietarin palvelutaso niin ruoan kuin majoituksenkin suhteen on noussut merkittävästi viime vuosina. Täten kaupunki tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita elämyksia avomieliselle matkailijalle, joka on varustautunut mahdollisimman ajantasaisilla tiedoilla (kuten vaikkapa joka toinen kuukausi päivitettävällä www.inyourpocket.com –oppaalla). Myös vähintään venäjän kirjaimiston osaamisesta on suurta hyötyä.

Sinivalkoinen laiva

St Peter Linen M/S Princess Maria valmistui alunperin 1981, ja tuli Ruotsin-kävijöille tutuksi Silja Linen M/S Finlandiana niiden vuosien ajan jolloin se sisaraluksensa M/S Silvia Reginan kanssa liikennöi Helsingin ja Tukholman välillä. Nyt Pricess Maria näyttää Helsingin Makasiiniterminaalin luona kovin pieneltä, kun sitä vertaa Silja Linen nykylaivastoon vieressä Olympialaiturissa. Alus purjehti viimeksi DFDS Seawaysin väreissä, ja tästä ovat muistoina edelleen mm. kyseisen yhtiön logolla varustetut suihkuverhot.

Matkaseurueeni odotti erityisen suurella mielenkiinnolla laivan ruokapöytien antimia. Olimme menomatkalle varanneet etukäteen illallisen seisovassa pöydässä, sekä de luxe –aamiaisen. Illallispöydän valikoima oli esim. Viking Linea niukempi, mutta ruoassa itsessään ei ollut mitään vikaa. Erityiseksi ansioksi on laskettava juomavalikoimaan sisältyvä ruokaryyppy (myös kouhuviiniä saattoi nauttia lasillisen ellei vodkasta välittänyt). Muistellessani Itämeren joulupöytiä voin sanoa että St Peter Line asettuu kokonaisuudeltaan jonnekin Eckerö Linen ja Viking Linen väliin.

Buffetin alkupalojen kalaherkkuja

De luxe –aamiaisella oli valikoima myös totuttua niukempi. Yllättävää kyllä, Helsinkiin palatessamme nauttimamme ns. tavallinen aamiainen buffet-ravintolassa oli huomattavasti monipuolisempi, ja sisälsi yhtä lailla aamupuurot ja pekonit kuten kalliimpikin vaihtoehto. Tämä ehdottomasti suositeltavampi ”perusaamiainen” maksoi paikan päältä ostettuna vain 10 euroa (josta sai S-etukortilla vielä yhden euron alennusta).

Paluumatkan iltana kokeilimme laivan A la Carte – ravintolaa. Ruoka oli melkolailla samanlaista ja –hintaista mitä useimmat Helsingin ravintolat tarjoavat illallisella. Erityisesti voi suositella venäläistä alkupalalajitelmaa (10 euroa), johon sisältyi parsaa, suolakurkkuja, tummaa leipää, silavaa, valkosipulin kynsiä, sekä pikarillinen jääkylmää vodkaa. Jopa allekirjoittanut söi nuo vihannekset tällaisessa yhdistelmässä tarjoiltuna hyvällä ruokahalulla! Tosin St Peter Linen tulisi opetella lämmittämään ne lautaset joilla ruoka tarjoillaan.

Laivan yöelämä vaikutti Ruotsin-laivoja huomattavasti villimmältä, joten herkkätunteisten ja ahdasmielisten on syytä mennä St Peter Linella nukkumaan aikaisin.

Byrokratiaa

Matkaa varatessa vaaditaan edelleen kaikilta matkustajilta henkilötiedot (koko nimi, kansalaisuus ja syntymäaika) sekä passitiedot (numero, myöntämis- ja umpeutumispäivä). Eli nämä tiedot on oltava käsillä matkatoimiston kanssa asioitaessa. Lisäksi on laivalla täytettävä Venäjän maahantulokaavake, ja muistettava pitää maihin mentäessä mukana sekä laivalippu että ”saapumis- ja lähtökortit” eli lippu viisumivapauden edellytyksenä olevalle ”kiertoajelulle” (joka on käytännössä minibussipalvelu Pietarin matkustajaterminaalin, varustomon yhteistyöhotellien ja kaupungin ydinkeskustan välillä). Vähäisemmällä paperisodalla Pietarin-risteilystä kuitenkin selviää kuin vaikkapa viikonloppumatkasta New Yorkiin.

Laivamatkustajien viisumivapaus Venäjälle koskee kaikkien maiden kansalaisia, joten myös ulkomaalaisia tuttaviaan voi vaivatta pyytää matkaseuraksi.

Heti laivaan noustessa matkustajien käsimatkatavarat läpivalaistiin, mutta metallinilmaisimen läpi ei sentään tarvinnut mennä. Pietarista lähdettäessä matkatavarat syynättiin kahdesti: Venäjän tullin toimesta ennen passintarkastusta, ja sitten taas laivalla. Ilmeisesti laivalinjan turvallisuudesta vastaavat olettivat, että Pietarin satamaterminaalin verovapaista myymälöistä oli mahdollista ostaa jotain kieltotavaraa…

Passintarkastus Venäjälle saavuttaessa on melko nopea; ainoastaan henkilökunnan vähäisyys aiheutti jonoja. Heti terminaalin ulkopuolella odotti varustamon minibussi, joka melko hiljaisena sunnuntaipäivänä vei matkustajat runsaassa kymmenessä minuutissa Pietarin ytimeen Palatsiaukiolle. Samoin minibussit odottivat Pietarin keskustassa laivalle palaavia. Minibussien aikataulut kannattaa tarkistaa huolellisesti, eikä paluuta jättää aivan viime tinkaan, koska passijonoissa voi lähtiessäkin olla melkoisesti ruuhkaa.

Jääongelmia

Risteilymme ajankohta osui helmikuiselle viikonlopulle, jolloin lämpötila Pietarissa laski alle 20 miinusasteen. Pietarin sisääntuloväylä on muutenkin ahdas, ja jää hidasti liikennettä entisestään. Täten laivamme saapuminen Pietariin viivästyi neljällä tunnilla, eli kello yhdeksän aamulla sijasta olimme perillä vasta yhdeltä iltapäivällä. Tämä oli hyvin harmillista varsinkin niille jotka eivät Pietarissa aikaisemmin ole käyneet.

Myös paluumatkalla Pietarin edustan jäätilanne hidasti matkaa: Helsinkiin saavuttiin vasta 10.30 tavanomaisen 8.30 sijasta. Täten risteilyä talvella harkitsevien on otettava nämä myöhästymiset huomioon, ja laadittava aikataulunsa joustavasti.

Mitä päivän aikana ehtii nähdä?

Lienee selvää että niiden kahdeksan tunnin aikana jotka maissa ehtii parhaimmillaan viettää (laivan kulkiessa aikataulun mukaisesti), on mahdollista tutustua Pietariin vain hyvin pintapuolisesti. Yksistään Eremitaasiin läpikotaisin tutustuminen voisi viedä useita päiviä. Niille joilla ei ole erityistä mielenkiintoa mihinkään Pietarin lukuisista museoista, mutta eivät myöskään halua osallistua opastetuille kiertoajeluille, voi suositella minibussista poistumista aiemmin mainitulla Palatsiaukiolla. Täällä voi ihailla Pietarin kuuluisimpia rakennuksia kuten Talvipalatsia (jossa Eremitaasi sijaitsee) ulkoapäin. Sitten kannattaakin kävellä pääkatu Nevski Prospektia pitkin niin pitkälle itään kuin suinkin jaksaa. Nevskillä kannattaa poiketa esimerkiksi Gostinny Dvorin tavarataloon, joka suomalaisittain muistuttaa enemmän suurta kauppahallia. Myös ns. Singerin talo kannattaa huomioida: siinä sijaitsee Pietarin merkittävin kirjakauppa Dom Knigi sekä Kafe Singer, jossa tarjoillaan tasokkaita ruoka-annoksia maan mittakaavassa hyvin ystävällisesti englanniksi palvellen. Lisäksi Nevskillä tai sen tuntumassa sijaitsevat Pietarin kuuluisimmat kirkot, kuten Kazanin tuomiokirkko, Aleksanteri II:n murhapaikalle perinteisellä venäläis-bysanttilaisella tyylillä rakennettu Verikirkko, sekä se kauan rakenteilla ollut Iisakin kirkko.

Pietarin keskustan kauniita kanavia

Nevskiltä voi sitten matkustaa metrolla Nevan pohjoispuolelle, jossa sijaitsee mm. Pietari-Paavalin linnoitus tsaarien hautoineen sekä vanhoine vankityrmineen. Myös Suomen asema, jota Allegro-junat käyttävät, sijaitsee tällä puolen Nevaa. Sinne esim. kävellä Pietari-Paavalin linnoitukselta joen rantaa myöten Sampson-sillan kautta. Matkalla näkee myös Aurora-risteilijän, jolta ammuttiin Lokakuun vallankumouksen merkkilaukaukset. Suomen aseman luona seisoo edelleen Leninin patsas, muistoksi vallankumousjohtajan paluusta Venäjälle Suomen kautta 1917.

Usean päivän ohjelmaa

St Peter Line tarjoaa myös yhden ja kahden yön hotellipaketteja, jotka ovat myös viisumivapauden piirissä. Nämä antavat mahdollisuuden tutustua paremmin Pietarin vilkkaaseen huvielämään, joka tarjoaa jokaiselle jotakin. Venäjällä klassinen musiikki, ooppera ja baletti edustavat edelleen maailman huippua. Huviskaalan toista päätä taas edustaa jääkiekon KHL-liiga, jota pidetään maailman toiseksi tasokkaimpana heti NHL:n jälkeen. Tältä väliltä sitten löytyy melkeinpä kaikkea mahdollista, mm. minkä tahansa maun mukaisia yökerhoja. Kirjoittaja on aikoinaan mm. nauttinut venäläisen naispunk-bändin ”joulukonsertista” Fish Fabrique –klubilla. Konsertteihin ja urheilutapahtumiin on syytä varata liput hyvissä ajoin etukäteen: parhaiten tämä onnistunee Venäjään erikoistuneiden matkanjärjestäjien kautta, mutta myös paikan päältä voi tiedustella mahdollisia vapaita paikkoja.

Muidenkin erityisintressien perässä matkustavat ehtivät paremmin perehtyä Pietarin tarjontaan näillä useamman yön vierailuilla. Venäjää taitamattomille on tarjolla mm. opastettuja kiertokävelyitä eri teemoilla, kuten venäjän kirjallisuuden merkkihahmot sekä Suomeakin erityisesti koskettava sotahistoria.

Käytännön neuvoja

Pietarin vesijohtovesi on edelleen mm. giardian saastuttamaa joten sitä ei pidä juoda. Samoin on parempi myös laivalla tyytyä pulloveteen. Talvisaikaan Pietarin kadut ovat jos mahdollista Helsinkiäkin loskaisempia joten vedenpitävät ja lämpimät jalkineet ovat ehdottoman suositeltavia. Talvella on niinikään syytä varoa katolta putoavaa lunta ja jäätä, sekä liukkaita jalkakäytäviä.

Laivayhtiön minibussien lisäksi on metro suositeltavin kulkuväline Pietarissa. Tosin useimmat kiinnostavimmat vierailukohteet ovat melko lailla kävelymatkan päässä toisistaan Nevski Prospektilla ja sen ympäristössä.

Pietarissa hyväksytään nykyään luottokortit varsin laajalti. Jos haluaa maksaa käteisellä, niin vieraillessamme vaikutti siltä että vaihtokurssi eurolle olisi Pietarissa turistille edullisempi kuin Venäjän ruplia esim. kotimaan Forexista ostaessa. Toisin päivämatkalaisten tyypillisesti käyttämillä rahamäärillä jää mahdollinen voitto tai tappio tuskin muutamaan euroon. Venäjälle tyypillisiä matkamuistoja kuten matrjoska –nukkeja on hyvä ja laadukas valikoima esim. yllämainitun Gostinny Dvorin lukuisissa myymälöissä. Toinen suosittu matkamuistojen ostopaikka on pieni markkinatori Verikirkon vieressä.

Englantia puhutaan Pietarissa nykyään vähintäänkin auttavasti useimmissa tasokkaimmissa myymälöissä ja ruokailupaikoissa.

Kenelle Pietarin-risteilyt sopivat?

St Peter Linen risteilyjä voi suositella sekä niille jotka eivät ole koskaan Pietarissa käyneet, lyhyenä alkututustumisena tähän suurkaupunkiin, että jo kokeneemmille Venäjän-kävijöille helppona viisumivapaana pikapyrähdyksenä itänaapuriin. Sensijaan niille joilla Venäjän viisumi jo on (tai aikovat sellaisen hankkia), ei pelkkä reittimatka aluksella ole kovinkaan suositeltava varsinkaan talvisaikaan. Eritoten laivamatkaan liittyvät turva- ja passitarkastukset tuntuvat vaivalloisilta, jos niitä vertaa uuden Allegro-junaan mukavaan ja nopeaan kulkuun keskustasta keskustaan alle neljässä tunnissa, rajamuodollisuuksien hoituessa omalla paikallaan istuessa.

Princess Maria laiva

Kari Mäkeläinen

Matkahaukan kanta-asiakas

This entry was posted in Ei kategoriaa. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s