AZAMARA CRUISES, LUXUS-RISTEILYÄ TASOKKAASTI

Azamara Cruises on Royal Caribbean varustamon konserniin kuuluva luxus-tasoinen risteily-yhtiö, joka panostaa yksilölliseen palveluun.  Azamaralla on kaksi identtistä laivaa, jotka ottavat n. 700 matkustajaa, henkilökuntaa laivalla on hieman yli 400 henkeä. Talvikauden laivat Azamara Journey & Azamara Quest purjehtivat Amerikassa ja Kauko-Idässä, keväästä syksyyn kumpikin alus purjehtii sitten Euroopan vesillä.
Muista risteilyaluksista poiketen Azamaran aluksilla ei ole säännöllistä liikennettä, että ajetaan tiettyä reittiä tietystä satamasta viikosta toiseen, vaan jokainen risteilynsä on oma matkansa reitiltään ja pituudeltaan. Yleisesti vielä lähtö- ja tulosatama ovat eri paikoissa.

 

Azamara Journey -laiva Amalfin rannikolla Italiassa.

Azamaran laivat eivät ole kovin isoja, joka mahdollistaa sen vierailun myös pienemmissä ja idyllisissä kohteissa, minne isoilla risteilyaluksilla ei ole asiaa. Laiva on pituudeltaan 180 m pitkä, mikä vastaa kokoluokaltaan Vikingin Ruotsin laivoja (esim. Viking Gabriella on 8 m lyhyempi, mutta siinä 2400 vuodepaikkaa verrattuna Azamaran 694 vuodepaikkaan !!).  Hyvänä malliesimerkkinä on Capri, johon Azamaran laiva ankkuroituu sataman ulkopuolelle (maihin pääsee pikkuveneillä), mutta isompien risteilyalusten matkustajat tuodaan reittilaivoilla Napolista asti. Lisäksi joissakin satamissa Azamaran laivat ovat kaksi päivää, joka mahdollistaa iltavierailut kohteisiin (tarvittaessa venekuljetus toimii vuorokauden ympäri maksutta).

 

Ikkunallinen hytti ilman parveketta

Suurin osa laivojen hyteistä on parvekkeen kera, laivalta löytyy myös ulkohyttejä sekä muutama sisähytti ilman ikkunaa. Pienimmät sisähytitkin ovat lähes 15-neliön kokoisia ja varustettuja isolla parivuoteella (vertailun vuoksi esim. Siljan luxus-hytti Helsinki-Tukholma linjalla on neliötä pienempi). Parveke hytit ovat alkaen 20 neliön kokoista, joista parvekkeen osuus 4 neliötä, isoimmat hytit 74 neliön kokoisia, joista parveke 22 neliötä. Hyttipalvelu toimii ympäri vuorokauden, esim. aamiaisen tilaaminen hyttiin on ilmaista. Lisäksi sviitti hyteissä on tarjolla ns. englantilainen hovimestari-palvelu, missä henkilökunta tarvittaessa esim. pakkaa matkalaukkusi tai tarjoaa 4 ruokalajin illallisen hyttiisi – kaikki hintaan sisältyen.

 

Aqualina -ravintolan herkullinen äyriäislautanen

Loistavan ja henkilökohtaisen palvelun lisäksi parasta antia laivalla on ruokailu. Kolme pääruokailua päivässä, lisäksi välipaloja tarjolla esim. iltapäivällä. Aamiaisen voi valita normi buffetista tai a la carte puolelta listalta. Lounaalla ja illallisella hintaan sisältyvät laivan viinit, jotka vaihtuvat päivittäin ja ovat erinomaisia (kuinka hyviä ovatkaan sitten lisämaksusta olevat viinit, se jäi allekirjoittaneella testaamatta inforisteilyllä). Jos laiva yöpyy satamassa ja sää antaa myöten, niin tällöin laivan aurinkokannelle katetaan ulkobuffet. Mikä onkaan romanttisempaa, kuin syödä lämpimässä ulkona tähtitaivaan alla… Buffet ja normi a la carte ovat ilmaisia, kahteen parempaan ravintolaan (Aqualina & Prime C) on pieni kattausmaksu (n. 20 eur / hlö), mutta sen jälkeen itse ruoat ravintolassa sisältyvät hintaan, myös laivan viinit. Ja jos haluat (ja jaksat), niin voit valita listalta vaikka kaksi pääruokaa tai 4 jälkiruokaa – ei maksa ylimääräistä. Ja vaikka tämä kaikki kuulostaa luxukselta, niin ei tarvitse pukeutua laivalla iltapukuihin, ns. smart casual –asu riittää täysin hyvin – siis rennon asiallisesti.

Laivan allasosasto iltavalaistuksessa

Myös muut palvelut toimivat hyvin. 9. kannella on allasosasto aurinkotuoleineen. Laivalta löytyy isohko kuntosali ja spa-osasto. Iltaisin voi kokeilla onneaan laivan casinossa tai sitten seurata parituntista viihdekimaraa laivan cabaret-ravintolassa, jossa on päivittäin vaihtuva tasokas ohjelma. Laivalla on mm. 7-henkinen live-bändi soittamassa päivittäin. Tai sitten jos haluaa rentoutua, voi siirtyä yläkannella sijaitsevaan kirjastoon ja ottaa vaikka pienet torkut muhkealla sohvalla. Laivan tunnelma on hyvin rauhallinen, lapsia laivalla ei käytännössä juuri näe, koska heille ei ole mitään viihdykkeitä (allasosastoa lukuun ottamatta). Asiakaskunnan ikähaitari oli 25-90 v tasaisesti. Huippuna on kuulemma eräs amerikkalainen eläkeläinen, joka viettää laivalla 8 kk vuodesta – ei tule kuulemma paljoa kalliimmaksi kuin elo jenkkilässä yksityisessä tasokkaassa hoitokodissa. Ja tässä näkee maailmaa alati vaihtuvilla kohteilla ja erinomaisella ruoalla ja juomalla !! Laivalla tutustuu helposti toisiin matkustajiin esim. ruokailujen aikana ja vaihtaa kokemuksia heidän kanssaan. Eikä ole lainkaan epätavallista, että esim. laivan kapteeni tulee juttelemaan ja kyselemään kuulumisia matkalaisten kanssa.

Azamara Journey -laivan tyylikäs lounge baari

Mitä tämä ihanuus sitten maksaa ? Viikon risteily hieman reitistä riippuen maksaa ulkohytissä alkaen vajaat 2000 eur / hlö. Päälle sitten lennot kohteeseen ja takaisin sekä tarvittaessa lisäyöpymiset päätesatamissa toiveiden mukaan. Eli ihan halpaa lystiä tämä ei ole. Mutta rahoille saa kyllä sitten vastinetta takaisin, risteilyltä palaavat asiakkaat ovat erittäin tyytyväisiä. Azamara on pärjännyt erinomaisesti kilpailuissa vastaavien varustamojen kanssa, edellisessä maailmanlaajuisessa kilpailussa pienten luxus-varustamojen sarjassa yhtiö voitti 11 kategoriasta seitsemän !!

Jos haluat yllättää puolisosi tasokkaasti tai lähteä sitten vaikkapa pienellä ryhmällä 2-5 pariskunnan kesken yhdessä ainutlaatuiselle risteilymatkalle, niin ota yhteys Matkahaukkaan ja kysy lisää. Kun varaat hyttisi vielä tämän vuoden puolella, niin varmistat paikkasi Azamaran laivoille varmemmin. Nämä matkat nimittäin kun aina myydään loppuun ilman alennusmyyntiä !!

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

LENTOLIIKENTEEN KEHITYS JA HINNOITTELUPERIAATTEET

Moni matkailija ihmettelee, miksi toinen matkustaja maksaa esim. edestakaisesta lentolipusta Tukholmaan 150 euroa ja toinen 500 euroa ja silti molemmat saavat saman palvelun turistiluokassa. Lentolippujen hintapolitiikka on hyvin monimutkaista ja moniulotteista, että normaali mattimeikäläinen voi olla hieman pallo hukassa. Lisäksi eri yhtiöillä voi olla toisistaan poikkeavat säännöt. Miksi näin ? Seuraavassa hieman taustaa ja historiaa tälle kehitykselle.

 

SAS:n DC-9 kone 70-luvulta, jolloin lentäminen oli vielä melko harvojen herkkuja

Vielä noin parisenkymmentä vuotta sitten lentolippujen hinnat eri kaupunkiväleille määriteltiin kerran vuodessa maailman laajuisen lentoliikennejärjestön IATA:n kokouksessa. Lipuille oli kolmea hintaluokkaa (jos koneesta löytyi kolme palveluluokkaa), turisti-, business- ja ykkösluokan lipun hinta. Tällöin myös lippujen hinnat olivat melko korkeat. Sitten kun hinnat annettiin yhtiöille päätettäväksi, kilpailu vapautui ja hinnat myöskin tulivat alas rytinällä. Samalla hintaluokkien määrä moninkertaistui. Esim. turistiluokassa voi olla vaikkapa 15 eri hintaluokkaa. Halvimmassa hintaluokassa myytävien lippujen määrä on pieni ja säännöt ovat myös hyvin tiukat. Liput pitää yleensä maksaa vuorokauden sisällä varaamisesta ja lipun tulostuksen jälkeen ne ovat sitovia. Tällöin ei voi vaihtaa matkustajan nimeä, ei lähtöjen aikaa tai päivämäärää eikä myöskään lipun peruutuksesta saa mitään takaisin. Halvimmissa lipuissa on myös tarkkaan määritelty, kuinka kauan pitää vähintään olla kohteessa ja mikä on maksimiaika kohteessa. Yleensä tuo minimiaika on arkisin 3 yötä tai sitten lauantain-sunnuntain välinen yö vähintään. Mitä kalliimpi on lippu turistiluokassa, sitä joustavammaksi tulevat myös säännöt, lisää aikaa lipun maksamiseen varaushetkestä, lipun muutos onnistuu kuluja vastaan, kalleimmissa lipuissa jopa ilmaiseksi. Samalla perillä oloaika voi olla lyhyempi (tai pidempi).

 

Käytännössä edullisimmat lippuluokat myydään ensimmäisenä, eli mitä aiemmin lipun ostat (ja sillä hetkellä koneen varaustilanne on melko tyhjä), sitä halvemmalla myös lipun saat. Näin ollen viime hetkellä lipun koneeseen ostava joutuu maksamaan lipustaan eniten (jolloin yleensä koneet ovat myös melko loppuunmyydyt). Tilanne on juuri päinvastainen kuin matkanjärjestäjien etelänmatkoissa, jolloin viimeiset paikat myydään halvemmalla.

 

Business-luokassa normaalisti myyntiehdot ovat hyvin joustavat, mutta nykyisin on tullut muotiin myydä myös paremmalle puolelle tiukemmilla säännöillä lippuja, jolloin asiakas säästää rahassa useita satasia. Samalla lentoyhtiö varmistaa, että asiakas on oikeasti tulossa lennolle (normaalissa business-luokan lipussa kun on kuluton peruutusoikeus aivan viime hetkellä ennen lähtöä). Business- ja ykkösluokan lipuissa on myös sitten oikeus suurimmassa osissa lentokenttiä omaan (ruuhkattomampaan) lähtöselvitykseen, turvatarkastukseen sekä myös loungien (=odotustilojen) käyttöön, missä on tarjolla juotavaa ja syötävää sekä sanomalehti- ja muita business-palveluja.

 

Emirates Airlinesin Airbus 380 koneen ykkösluokan istuin - ruokailu alkamassa.

Eräät yhtiöt (kuten esim. British Airways, Qantas ja Turkish Airlines) ovat myös lanseeranneet turisti- ja businessluokan välimuodon kaukolennoilleen, jossa on käytännössä turistiluokan palvelut, mutta selvästi paremmat jalkatilat ja leveämmät penkit kuin edullisimmassa luokassa. Oma lukunsa on sitten ykkösluokka, jossa etenkin uusi superjumbo Airbus A380 hulppeine tiloineen tarjoaa aivan uudenlaiset palvelut ja tilat lentomatkustajalle mm. täysleveine parivuoteineen !

 

Oma lukunsa on sitten ns halpalentoyhtiöt, joista tunnetuimmat ovat Ryanair, EasyJet ja Kaukoidässä AirAsia. Näillä lennoilla on karsittu kaikesta ylimääräisestä hyvästä. Koneet on pakattu mahdollisimman täyteen istuimia, kaikki tarjoilu koneessa maksaa ja samoin myös matkalaukut ruumaan ovat lisämaksullisia. Usein näillä yhtiöillä ei tunneta myöskään jatkolennon mahdollisuutta, eli jokainen lento myydään omana yksikkönään. Eli jos lennät Ryanairilla vaikkapa Lontoon kautta Faroon, niin joudut ostamaan kaksi erillistä lippua ja jos ensimmäinen lento on sen verran myöhässä että myöhästyt jatkolennolta, niin jatkolennon lippu on menetetty (kun taasen reittilentoyhtiöt siirtävät matkustajan automaattisesti seuraavalle mahdolliselle lennolle).Halpalentoyhtiöt pääsivät Euroopassa valloilleen, kun lentoliikenteen rajoitukset vapautettiin ja ulkomaiset yhtiöt päästettiin lentämään muitakin reittejä kuin pelkästään omasta kotimaastaan. Halpalentoyhtiöt käyttävät usein myös ns. kakkoskenttiä kaukana itse keskustoista. Malliesimerkkinä Ryanair markkinoi lentoja Tukholmaan, mutta käytännössä kentät ovat joko Skavasta (Nyköping) tai Västerås, jotka kummatkin sijaitsevat noin 100 km päässä itse Tukholmasta.

 

Finnairin A330 kone Hong Kongista lähdössä

Lentoliikenteen vapautuminen, halpalentoyhtiöiden mukaan tulo ja tätä myöten hintojen reipas alentuminen on tuonut matkailijalle aivan uudet ulottuvuudet, lentäen tapahtuva loma ei ole enää harvojen herkkua vaan täyttä arkipäivää myös esim. opiskelijoille. Lieveilmiönä tosin tulevat epäterveet hinnat (myydään lippuja selvästi alle käytännön kulujen) ja tätä myötä myös tulevia yhtiöiden konkursseja, jolloin matkustajat menettävät rahansa ja voivat jäädä jumiin itse kohteeseen. Vanhan ajan palvelulla lentävät valtiolliset lentoyhtiöt (kuten esim. Finnair, SAS tai Lufthansa), joilla on raskas organisaatio ovat tiukoilla uusien yrittäjien kanssa, mutta tällöin pitää panostaa esim. asiakaspalveluun asiakkaiden saamiseksi. Finnair esim. käyttää hyväkseen maantieteellistä sijaintiaan ja tarjoaa kauko-itään hyvin laajan tarjonnan, koska suuri osa matkustajista jatkaa Eurooppaan. Pelkästään suomalaisilla ja Suomeen tulevilla aasialaisilla matkustajilla ei tällaista laajaa tarjontaa pystyisi tarjoamaan.

 

PETRI POHJONEN

Kirjoittaja perheineen Finnair Embraer 170 koneen matkassa

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

LA PALMA – LUONNONKAUNISTA KANARIAA

Kanarian Saaret ovat vuodesta toiseen hyvin suosittu kohde talven matkakohteena. Teneriffa ja Gran Canaria ovat ylivoimaisesti suosituimmat kohteet, Lanzarote ja Fuerteventurakin kohtuu suosittuja. Mutta läntisimmät kolme pikkusaarta La Palma, La Gomera ja El Hierro ovat luonnonkauniita ja massaturismilta välttyneitä helmiä. Pohjoisin ja suurin näistä on La Palma, joka erityisesti on maastopyöräilijöiden ja vaeltajien suosiossa.

 

Kätevintä Suomesta on lentää suoralla lomalennolla Teneriffan pohjoiselle kentälle Los Rodeokselle, josta sitten vaihdetaan paikalliseen lentoon, jolla jatketaan 20 min verran Santa Cruz de la Palman kentälle. Myös Las Palmaksen kentältä pääsee suoraan lentäen La Palman saarelle, mutta lentoja on aika paljon harvemmassa kuin Teneriffan pohjoiselta kentältä (toisaalta taas Las Palmasin kentälle on huomattavasti useammin suoria lentoja Suomesta). Myös Madridin kentältä pääsee suoralla reittilennolla La Palmalle, mutta Finnairin Madridin suoran lennon aikataulu ei täsmää tuohon yhteyteen.

 

Suurin osa turistihotelleista saarella sijaitsee itärannikolla El Socoron kylän alueella, lentokentän ja pääkaupunki Santa Cruzin välissä. Matkaa lentokentältä hotelleihin kertyy vain noin kolme kilometriä (ilman matkalaukkuja voisi joku jopa halutessaan kävellä tämän välin). Lentokoneet normaalisti nousevat hotellialueen ylitse, mutta ns. lentomelua ei kovin paljoa silti ole. Osaltaan tämä johtuu melko vähäisestä liikenteestä (jota klo 19 jälkeen ei käytännössä ole lainkaan) sekä siitä, että suurin osa lentoliikenteestä on potkurikonekalustolla tapahtuvaa.

 

Itse El Socoron  aluella sijaitsee siis suurin osa saaren majoituksista, mutta silti hotellien määrä lienee vain noin parinkymmenen paikkeilla. Hotellialueella on pieni uimaranta, missä pääsee halutessaan mereen uimaan. Kaikilla hotelleilla on käytännössä myös omat allasalueet. Itse pääkaupunki Santa Cruz on viehättävä paikallinen kaupunki, jonka vanhasta ydinkeskustasta voi nähdä tyypillistä kanarialaista puurakennusarkkitehtuuria. Pääkaupunkiin voi tutustua hotellialueelta joko taksilla tai sitten ihan kävellen (matka kestää vajaan tunnin per suunta). Itse Kristoffer Kolumbuksen kerrottiin myös viettäneensä aikaa Santa Cruzin kaupungissa ennen lähtöään Atlantin yli.

 

Jos et ole kuntolomalla vaeltamassa kävellen tai maastopyörällä, niin ehdottomasti saarella kannattaa vuokrata auto ainakin kolmeksi päiväksi. Tällöin ehtii rauhassa kiertää saaren useat hienot luonnonnähtävyydet. Ylivoimaisesti tunnetuin ja komein nähtävyys on Taburienten tulivuorenkraateri, joka on kokonaisuudessaan luonnonsuojelualuetta. Kraateri on aikoinaan syntynyt vedenalaisessa tulivuorenpurkauksessa ja korkeimmaksi kohdaksi on muodostunut Roque de los Muchahoksen huippu, jolla on korkeutta 2426 metriä. Tänne pääsee kätevästi myös autolla LP4-valtatietä pitkin (kraaterin pohjoisreunalla). Täällä on myös lukuisia tähtitornia, koska alueella on vähän pilvisyyttä näin korkealla. Talvikuukausina ei myöskään ole tavatonta, että pilvisempinä ja sateisempina päivinä vuoren huiput saavat ylleen lumivaipan.

 

Hulppeat maisemat La Taburienten korkeimmalta kohdalta

Jos haluaa tutustua tähän upeaan ja suureen kraaterialueeseen kävellen, niin tällöin kannattaa ajaa kraaterin eteläreunalle, josta el Barrialin kylän kohdalta lähtee paikallistie ylös kraaterin reunalle. Eteläreuna sijaitsee myös jonkin verran matalammalla meren pinnasta, joten polut kiertelevät pinjametsikössä.

 

Samainen kraateri eteläreunalta nähtynä

Toinen erikoinen nähtävyys on Fuencaliente de la Palma, saaren aivan eteläisin kärki. Täällä sijaitseva Teneguia –tulivuori purkautui vuonna 1971 ja levitti kuumaa tuhkaa ja laavaa ympäristöön. Tästä syystä saaren eteläkärjessä muutaman kilometrin matkalla ei ole lainkaan puustoa, vaan tumman harmaata kuumaisemaa. Täällä sijaitsevassa turistikeskuksessa voi tutustua kyseiseen purkaukseen ja muutenkin yleisesti tulivuorten toimintaan mm. videoesityksen turvin.

Saaren eteläkärjen kuumaisemaa.

Muutoin La Palman alemmat viljelysmaat ovat hyvin paljolti banaanin viljelyksen käytössä, suojattuna usein tuulipussein, joten viljelykset näyttävät ”laatikoilta” ulkopuolelta katsottuna.  Ja jos haluaa vielä ihailla maisemia korkealta pinjametsäalueelta, kannattaa suunnistaa autolla pohjoisrannikolle, jossa koillisnurkasta lähtevästä Barloventon kaupungista lähtee vaihtoehtoinen eteläisempi vuoristoreitti luoteisnurkassa sijaitsevaan Roque del Faron kaupunkiin (ei siis päätie LP1 pitkin). Maisemat ovat hulppeat ja hiljaisuus vuoristossa käsin kosketeltavaa.

 

Saaren pohjoispuolen vehreitä vuoristomaisemia

La Palmaa kannattaa suositella siis kuntoilijalle (reitit ovat hyvin merkittyjä, mutta kuitenkin automatkan päässä itse hotellialueellta) tai sitten luontoa rakastavalle turistille. Hyvä yhdistelmä on viikko La Palmalla ja toinen viikko Puerto de La Cruzissa.
PETRI POHJONEN

Kirjoittaja pääkaupunki Santa Cruzissa

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

JORDANIAN AQABA, YKSI HELMI LISÄÄ PUNAISEN MEREN HELMINAUHAAN

Punainen meri saa uuden helmen kohteidensa helminauhaan, kun Jordanian Aqabaan alkaa jälleen tilauslennot Suomesta lokakuun alussa. Näin Egyptin Hurghada ja Sharm El Shejk sekä Israelin Eilat saavat varteenotettavan kilpailijan rinnalleen. Aqaba oli aikoinaan 80-90 –lukujen taitteessa hyvinkin suosittu kohde Suomesta. Silloinen Lähi-idän matkailuun erikoistunut, Net-Matkat, lensi sinne kahdesti viikossa Royal Jordanianilla ja Finnair yhdellä viikkovuorolla.  Edelleenkin Aqaban kauppiaat ja ravintoloitsijat muistavat kulta-aikaa, jolloin suomalaisia asiakkaita parveili sadoittain pienen rantakaupungin kujilla.

Nyt Apollomatkat tuo melkein kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen Aqaban Suomen seuramatkamarkkinoille. Apollo lentää Aqabaan Finnairilla lauantaisin läpi talven lokakuun alusta alkaen. Apollomatkojen hotellit ovat joko Aqaban vanhassa keskustassa tai Tala Bayssä, uudella hotellialueella, joka on rakennettu kaupungin ulkopuolelle upealle hiekka- ja korallirannalle.

Aqabasta löytyy paljon tasokkaita hotelleja hyvällä hinta-laatusuhteella

PUNAINEN MERI, SUKELTAJIEN JA SNORKLAAJIEN SUOSIKKI

Punainen meri on pohjoisin meri, jossa esiintyy niin runsaasti erilaisia koralleja ja värikkäitä kaloja. Punainen meri työntyy etelästä kohti pohjoista pitkin Itä Afrikan rannikkoa. Pohjoisessa se haarautuu kahdeksi lahdeksi, Suezin ja Aqaban lahdeksi, joiden väliin jää Siinain niemimaa.

Aqaban lahden pohjoispäässä on Israelilla rantaviivaa reilut 20 kilometriä ja Jordanialla vähän yli 30 kilometriä. Israelin Eilat ja Jordanian Aqaba ovat käytännössä aivan naapurikaupungit, joita erottaa vain Israelin ja Jordanian välinen raja. Israelin rajanaapurina Siinailla on Egypti ja Jordanian eteläisenä naapurina Saudi Arabia.

Punainen meri on sukeltajien ja snorklaajien suosiossa, eikä ihme, sillä Punaiselle merelle lentää viidessä tunnissa ja merivesi on läpi talven yli 20-asteista. Jordanian rannikon vedenalainen maailma on hyvin säilynyttä, matkailijoita täällä on kuitenkin ollut suhteellisen vähän vaikkapa Eilatiin verrattuna.

 

Aqaban hienoja rantoja

RETKIKOHTEET HUIPPULUOKKAA

Jos meri tarjoaa Aqabassa matkailijalle huikeita vedenalaisia näkymiä, niin eipä häviä maanpäälliset maisematkaan tässä kilpailussa. Punaisena hohtavat vuoret kohoavat Aqaban pohjoispuolella suojellen ranta-aluetta pohjoistuulilta ja talvisen autiomaan kylmyydeltä. Wadi Rumin erämaa alkaa muutaman kymmenen kilometrin päässä Aqabasta, Wadi Rumissa retkeilijät siirtyvät jeeppeihin, joilla ajetaan pitkin hiekkadyynejä  ihaillen mahtavia pylväsmäisiä eroosion kuluttamia kalliopaaseja. Tällä mennään pitkin muinaisia kamelikaravaanireittejä, kallion pintaan aikoinaan hakatut kuvat ovat viestejä toisille karavaaneille.

Upea yksityiskohta Wadi Rumin aavikolta

Petran kalliokaupunki on vertaansa vailla oleva nähtävyys. Tämä muinaisten nabatealaisten vuoren seinämiin hakkaama kaupunki hyväksyttiin Unescon Maailmanperintöluetteloon vuonna 1985. Temppelit, luola-asumukset, haudat, amfiteatteri ja muinaisten pyhäikköjen mosaiikit kertovat kulttuurista, joka ajoittuu juuri ajanlaskumme alkua edeltävään aikaan. Suomalaisia kiehtoo erityisesti se, että maamiehemme arkeologi Jaakko Frösén on työskennellyt täällä työryhmineen vuodesta 1998 alkaen.

 

Petran elokuvistakin tuttuja kalliomaisemia

NYT TUTUSTUTAAN AQABAN IHANUUKSIIN

Matkahaukalla on syyslomalähdölle 15.-22.10. ryhmäkiintiö Aqabaan. Majoittuminen Tala Bayssa 4*:n Marina Plaza hotellissa. Aikuiset € 775, lapset alle 12 v lisävuoteessa € 380.
Hintaan sisältyy bussikuljetus lentokentälle reittiä Hanko-Tammisaari-Karjaa-Kirkkonummi, meno paluu. Säästö normaalihintaan verrattuna jopa 120 euroa.

 

ANTTI HAUKKAMAA

Toimitusjohtaja, Matkahaukka Oy

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Yksi kommentti

ETELÄ-PORTUGALIN KALAVESILLÄ

Kalastus on monille suomalaisille rakas harrastus, ja harvassapa ovat ne jotka eivät ole edes kerran elämässä kokeilleet onkimista kesämökin laiturilta. Kalastuksen vakioharrastuksekseen omaksuneet katselevatkin usein kaihoisasti etelänmatkoilla kimmeltävää merta ja pohtivat millaisia petoja sieltä voisi pyydystää..

Helpoiten kalaan pääsee etelän vesillä monin paikoin järjestettävillä veneretkillä. Näihin sisältyvät paitsi välineet myös paikalliset luvat. Etelän kaloille eivät yleensä kelpaa samat uistimet kuin Suomessa, ja lupakäytännöt ovat usein ulkomaalaisille vaikeaselkoisia. Täten retkille osallistuminen vapauttaa kaikista näistä pulmista.

Tietenkään kaikki eteläiset meret eivät ole yhtä kalaisia, joten hyville apajille pääsy riippuu paljon matkakohteesta. Käytännössä siellä missä on paljon kalastusretkiä tarjolla, on myös saalista parhaiten luvassa. Etelä-Euroopassa parhaat kala-apajat löytyvät nykyään Atlantin rannikoilta, erityisesti Portugalille kuuluvalta Madeiralta sekä Algarvesta (johon tässä keskitytään). Algarvessa kalastusretkien keskus on Lagosin satama, joka sijaitsee melko lähellä mm. suomalaisille tuttua Praia da Rochaa. Myös Albufeirasta on Lagosiin hyvät yhteydet.

Retki- ja kalastusmuodot

Nykyään lähes kaikki retket tehdään vähintään noin kahdeksan metriä pitkillä moottoriveneillä, ja jokaiselle osallistujalle annetaan omat välineet joilla kalastaa. (On myös mahdollista osallistua vain katsojana: tämä sopii perheenjäsenille joita itse kalastaminen ei kiinnosta mutta haluavat kuitenkin nauttia seurasta ja merimaisemista). Itse kalastamisen muotoja on useita, ja retkiä varatessa on hyvä tietää niiden eroista.

Tyypillinen kalastajavene, jonka turistit voivat vuokrata

Pohjaonginta (bottom fishing)

Nämä retket ovat edullisimpia, ja saalis on melkein aina taattu (joskin keskikoko on pieni). Kalastus tapahtuu melko lähellä rannikkoa yleensä muutamien kymmenien metrien syvyydestä. Vene ankkuroidaan, ja kalastajat laskevat syötillä varustetut onget pohjaan. Syöttien annetaan sitten olla lähes paikallaan. Eli tämä muistuttaa melko lailla Norjasta tuttua turskan juksaamista.

Yleisimpiä saaliskaloja ovat erikokoiset merilahnat (sea bream), makrillit ja joskus jopa pienet haikalat (dogfish) , rauskut (stingray, skate) sekä meriankeriaat (conger). Tässä kalastusmuodossa on se hyvä puoli, että saalista tulee melko paljon eikä tärppiä odotellessa ehdi pitkästyä.

Näille retkille myydään yksittäispaikkoja, jotka maksavat 40-50 euroa. Yleensä retket kestävät 4-5 tuntia josta yhteensä tunti kuluu satamasta kalastuspaikalle siirtymiseen.

 

Rannikkomaisemia kalastusretkeltä

Hait ja muu ”suurriista” (shark fishing, deep sea fishing, big game fishing)

Ne kalastajat jotka hakevat ”elämänsä saalista” haluavat varmasti osallistua näille retkille. Isoja kaloja on meressä tietenkin paljon vähemmän kuin pienempiä, joten saalis ei ole mitenkään taattu. Mutta kun kala kerran tarttuu kiinni, voi koko olla sitä luokkaa että sillä voi kehuskella lopun ikänsä. Jo pelkästään keskikokoiset hait (shark) voivat olla kymmenien kilojen painoisia, ja todellisen suurriistan kuten purjekalojen (sailfish) suhteen puhutaan jo sadoista kiloista. Esim. suurin Algarven edustalta viime vuosina pyydetty purjekala painoi peräti 475 kiloa!

Yleensä näitä suurempia kaloja pyydetään muovisilla mustekalaa muistuttavilla uistimilla, isoilla Rapalan vaapuilla tai syöteillä. Uistimia vedetään melko nopealla vauhdilla veneen perässä, tai sitten veneen ja syöttien annetaan lipua tuulen ja merivirtojen mukana.

Yksittäispaikkoja hainkalastusretkille voi saada jo 70 eurolla. Suurriistan kalastaja voi joutua vuokraamaan koko veneen miehistöineen, jolloin päiväretkelle tulee hintaa tuhansia euroja. Tämä sopiikin parhaiten 5-10 hengen kalastusporukoille (isommat seurueet eivät pienehköissä veneissä pysty yleensä mukavasti kalastamaan).

Kalastussesongit ja varaukset

Periaatteessa kalastusta on etelän vesillä mahdollista harrastaa ympäri vuoden, mutta retkistä on luonnollisesti paras tarjonta vilkkaimpina matkailukausina. Algarvessa tämä tarkoittaa kesäkuukausia. Syksymmällä on manner-Portugalin rannikoilla usein myrskyisää, jolloin pienemmät alukset eivät uskaltaudu merelle.

Merten suurriistaa hakevien on syytä tehdä tarkempaa taustatutkimusta ja perehtyä retkien järjestäjien saalistilastoihin matkan ajankohtaa suunnitellessa, sillä useimmissa kohteissa suurimpia kalalajeja esiintyy vaihtelevasti vuodenajasta riippuen. Näistä löytyy tarkempia tietoja internetistä yksinkertaisilla Google-hauilla (esim. big game fishing Madeira). Hyvä tiivistelmä eri sesongeista löytyy mm. tämän veneenomistajan sivuilta: http://www.fishmadeira.com/madeiras-fish.html. Tästä näemme, että Madeira tarjoaa parhaat mahdollisuudet suurten kalojen pyyntiin pikemminkin keväästä syksyyn kuin suomalaisten yleensä suosimana talvikautena.

Kalastusretket kuuluvat harvemmin matkanjärjestäjien vakioretkitarjontaan, joten yleensä nämä varataan suoraan retkiä järjestäviltä yrityksiltä, joita löytyy niinikään nettihaulla. Retkiä myös mainostetaan ahkerasti paikan päällä

Kalastusretkien aikataulu vaihtelee myös huippusesongin aikana, joten on parasta varata oma retkensä heti lomakohteeseen saavuttuaan. Mikäli haluaa vuokrata koko veneen seurueelleen, on syytä ryhtyä valmisteluihin jopa kuukausia etukäteen. Varsinkin suurriistasesonkina Madeiralla on kysyntä veneistä kova.

(Algarvessa kirjoittaja kävi Seafaris-yhtiön pohjakalastusretkellä [http://www.algarve-seafaris.com/], joka kesällä 2011 tarjosi laajimman retkivalikoiman Lagosista. Aiemmin kirjoittaja on kalastanut mm. Madeiralla ja Gran Canarialla.)

Hyvä tietää

Retkeä varatessa on syytä varmistaa sisältyykö hintaan juomia vai pitääkö tuoda omat mukanaan. Ainakin pullotettua vettä on hyvä olla saatavilla.

Kalastusveneiden miehistö huolehtii välineistä ja syöteistä (yleensä kalmarin ja katkaravun paloja), sekä neuvoo tottumattomia niiden käytössä. Saaliskaloihin ei pidä noin vain paljain käsin koskea, sillä useimmilla niistä on teräviä piikkejä evissään jotka voivat olla jopa myrkyllisiä. Eritoten on varottava rauskujen pyrstöpiikkejä. Lisäksi monien merikalojen hampaat ovat hyvin teräviä: tämä pätee paitsi haihin niin myös mm. pallokaloihin ja meriankeriaisiin. Jos miehistö sanoo ettei johonkin kalaan pidä koskea, on sitä syytä uskoa!

Koska samassa veneessä on yleensä monta kalastajaa, on kunkin pidettävä hyvää huolta siimastaan. Usean eri kalastajan yhteiset siimasotkut ovat vaikeita selvittää, ja näihin kuluva aika on poissa kalastuksesta!

Eritoten merten suurriistan kalastukseen tarkoitetut välineet ovat hyvin kalliita joten niitä on käsiteltävä varovasti. Pelkästään iso hyrräkela voi olla jopa tuhansien eurojen arvoinen, joten on parempi olla pudottamatta sellaista mereen…

On suositeltavaa käyttää aurinkovoidetta, jonka suojakerroin herkkäihoisille tulisi olla vähintään 50. Vesillä aurinko ja sen heijastus merestä kärventävät suojaamattoman ihon erittäin nopeasti.

Mitä suurempi on saaliskala, sitä todennäköisimmin ei kalastaja saa sitä mukaansa, vaan veneen omistaja pitää sen. Sensijaan pienempiä saaliskaloja saa yleensä ottaa mukaan, ja keittiöllä varustetussa huoneistohotellissa voi niistä valmistaa maukkaan aterian. (Kalastaja joutuu kyllä itse perkaamaan ne mutta tuoreus on taattu, toisin kuin monissa turistiravintoloissa!) Pohjaongintaretken tyypillisestä saaliista riittää helposti syötävää koko perheelle illalliseksi.

Kalaretken saalista

Kenelle etelän kalaretket sopivat?

Sekä kokeneet kalastajat että harrastuksesta kiinnostuneet vasta-alkajat nauttivat näistä retkistä. Henkilökunta huolehtii kalastuksen vaivattomuudesta, ja kokenutta kalastajaa viehättää erityisesti jännitys siitä mitä kaikkea etelän meristä voikaan nousta… Näillä retkillä käytettävä välineistö on keskimäärin järeämpää kuin mitä Suomessa on totuttu, joten alle murrosikäisille lapsille ne voivat olla epämukavan raskaita. Veneet voivat keinua normaalissakin aallokossa kovasti, joten merisairauteen taipuvaiset eivät näistä retkistä nauti ilman lääkitystä.
KARI MÄKELÄINEN

Matkahaukan kanta-asiakas, harrastuskalastaja

Blogin kirjoittaja kotimaisen saaliin kanssa

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

VUONO-NORJAN NÄHTÄVYYDET: MÖRE OG ROMSDAL

On tullut aika kertoa vielä Norjan vuonoalueen pohjoisimman läänin, Möre og Romsdalin nähtävyyksistä. Täältä löytyy mm. eniten varsinaista saaristoa sekä jylhimmät vuorenrinteet. Voi sanoa, että lääni on oikea vastakohtien alue.

 

Aloitetaan läänin kaakkoiskulmasta, edellisessä Sogn of Fjordane läänin osiossa mainitusta Strynin kesähiihtokeskuksesta. Valtatieltä 15 lähtee kohti pohjoista kantatie 63 ja jo kilometrin ajon jälkeen saavutaan Möre og Romsdalin läänin puolelle. Reilun kilometrin päässä tästä Djupvatnet järven päättyessä tien vasemmalla puolella poikkeamme oikealle kohti vuorenhuippua vievälle pikkutielle. Lyhyen ajon jälkeen saavutaan Dalsnibba- vuoren huipulle, jossa ollaan lähes 1,5 km korkeudessa (1476m). Täältä on hyvällä säällä mahtavat näköalat ympäristöön ja etenkin alas Geirangerinvuonoon.

 

Upeaa näköalaa Dalsnibban huipulta ympäristöön

Pakollisen valokuvaustauon jälkeen aletaan laskea serpentiinitietä pitkin alas Geirangeriin, joka on ehkä Norjan kuuluisin maaseutunähtävyys, erittäin suosittu aihe Norjaa kuvaavissa maisemapostikorteissa. Itse Geirangerissa asuu ympäri vuoden reilu 200 asukasta, mutta kylässä käy vuosittain 700 000 turistia vuosittain, iso osa näistä tulee risteilylaivoilla, joita vierailee noin 200 vuodessa. Paras näköalapaikka laaksossa on etelästä tultaessa juuri hotelli Geirangerin jälkeen, jossa tien vasemmalla puolella on näköalalevennys ja edessä kohti vuononpohjukkaa valokuvista tuttu kallionkieleke. Sille voi mennä ken uskaltaa…

 

Geirangerin kuuluisa maisemakieleke

Geirangeriin pääsee joko edellä mainittua eteläistä serpentiinitietä pitkin tai pohjoista reittiä pitkin, josta käytetään myös nimeä Örneveien. Lisäksi kylään pääsee autolauttayhteydellä Hellesyltin kylästä. Hellesyltin lauttamatkan varrelle osuu myös ”Seitsemän Sisarusta” –vesiputoukset, jotka tulevat korkealta vuorilta kalliota pitkin alas suoraan vuonoon. Putousten vesimäärä ei ole kovin iso, mutta korkeusero korvaa tämän. Hellesyltistä kun lähtee pohjoista kohti  kantatietä 60 pitkin, niin parin tunnelin jälkeen avautuu oikealle ehkä yksi Norjan tiestön upeimpia maisemia. Etenkin jos aurinko paistaa ja valtameriristeilijä tai Hurtigruten alus sattuu lipumaan juuri ohitse !

 

Valtatie 60 ja mitkä näkymät !!

Mutta palataan Geirangeriin ja jatketaan mutkittelevaa Örneveieniä pitkin kohti pohjoista. Jatketaan tietä 63 pitkin lautalla yli Eidsdalista Lingeen ja jatketaan itään. Jos Sylten kylän kohdalla poikkeaa päätieltä vuonon suuntaisesti päädytään vuonon pohjukassa olevaan Tafjordin kylään. Kylä on keskiarvoltaan Norjan lämpimin ja runsassateisin paikka. Kylän pohjoispuolisilla rinteillä on myös muutama iso pato, jonka avulla tuotetaan isot määrät sähköä.

 

Mutta jatketaan tietä 63 pitkin laaksoa pitkin kohti vuoria ja reilun 30 kilometrin ajon jälkeen saavutaan Trollstigenille, joka on yksi Norjan tiestön mestarinäytteitä. Normaali tunturitie muuttuu korkeimman kohdan (850m) ylityksen jälkeen serpentiinitieksi, joka mutkittelee alas upeaan laaksoon välillä vesiputousten kuohuessa aivan tien vieressä. Mutkissa kannattaa varoa ja väistää raskaampaa liikennettä, etenkin isoja turistibusseja, jotka juuri ja juuri saavat mutkissa käännyttyä ajokkinsa.

 

Trollstigenin serpentiiniä

Vesiputous Trollstigenin varrella

Norja kun on kuuluisin Trolleistaan eli peikoistaan, niin Trollstigenin lähistöllä sijaitsee myös henkeäsalpaava Trollveggen. Jatketaan äskeistä serpentiinitietä alas laaksoon ja saavutaan hieman ennen Åndalsnesin pikkukaupunkia E136 valtatielle ja käännytään itään sisämaata päin ja jatketaan vajaa 5 km eteenpäin. Tie kulkee kapeassa laaksossa ison kirkasvetisen joen kulkiessa vieressä ja yhtäkkiä tien molemmin puolen ovat pystysuorat vuorenseinät, joiden huiput molemmin puolin sijaitsevat yli 1,5 km korkeudessa ! Itse Trollveggen pystysuorine vuorenseinämineen sijaitsee tien oikealla puolella sisämaahan päin ajaessa. Paikka vetää kyllä hiljaiseksi pienen kulkijan…

 

Trollveggen vuorilta käsin nähtynä

Yksi kauneimpia laaksoja Norjassa, mitkä ovat luonnontilassa, sijaitse Trollveggeniltä linnuntietä 15 km suoraan itään, pitkän Eikedalsvatnet –järven ympäristössä. Trollveggeniltä on autotietä pitkin tänne järvelle 120 km matkaa. Alueelle on rakennettu kunnon tie vasta aivan viime vuosina. Järven eteläosan pohjukassa sijaitsee Mardalsfossen. Putouksen vedet on valjastettu vesivoimalle, mutta keskikesällä kahden kuukauden ajan vesi saa virrata vanhaan tapaan vapaasti turistien silmän iloksi. Yhteysputousta kertyy yli 700m, joista suurin yhtenäinen putous on 250 metriä.

 

Mardalsfossen rauhallisen laakson perällä

Sitten siirrytäänkin jo lähelle Kristiansundia, jota käsittelimme jo aiemmassa vuono-alueen kaupunkeja käsittelevässä osiossa. Jo ajaminen Kristiansundiin on elämys itsessään. Kaupungin eteläpuolella sijaitsevalle Bergsöyan saarelle tullaan länsipuolelta Moldelta upeaa korkeaa riippusiltaa pitkin, itäpuolelta kelluvaa (!) siltaa pitkin ja jatketaan pohjoiseen kaupunkia kohti yli 5 km merenalaista tunnelia pitkin. Ja itse kaupungista jatketaan nykyisin kohti Bremsnesiä ja Atlanterhavsveieniä kohti uutta merenalaista tunnelia pitkin, jolla on pituutta 5,7 km. Atlanterhavsveien sijaitsee Averöyan saaren ja mantereen välillä, 7 sillan yhdistelmä, joka kulkee pikku saarelta toiselle ulkosaaristossa. Saarilla on myös hyvä mahdollisuus kalastukseen rannoilta, vuoroveden vaihtumisen aikoihin on kuin kalastaisi joessa (mitä nyt joen suunta vaihtuu noin 6 tunnin välein, vuorovesivaikutushan johtuu kuun vetovoimasta).

 

Atlanterhavsveien ulkosaariston laidalla

Kristiansundin pohjoispuolella ulapalla sijaitsee myös pieni Gripin majakkasaari, joka on suosittu päiväretkikohde turistiveneellä. Vuoteen 1964 asti Grip oli Norjan pienin kunta (tällöin asukkaita oli 115 ja pinta-ala 0,5 km2). Sitten kunta liitettiin Kristiansundin kaupunkiin ja asukkaat alkoivat kaikota pikku hiljaa saarelta. Viimeiset ympärivuotiset asukkaat lähtivät saarelta kymmenen vuotta myöhemmin. Kalastuksesta elänyttä saarta on asutettu jo 1400-luvulta asti, jolloin sinne rakennettiin mm. oma kirkko. Gripillä ei luonnonvaraista juomavettä ja myös energia joudutaan tuottamaan omalla generaattorilla, koska saarelle ei tule sähkökaapelia.

 

Gripin karu kalastajasaari

Lopuksi siirrytään aivan läänin lounaisnurkkaan ohi Ålesundin. Mennään kantatietä 61 pitkin kohti länttä Ålesundista, ensin lautalla Sulesundista Hareidiin. Hareidin keskustan itäpuolella sijaitsee Hjørungavågspeletin muistomerkki, joka on tehty 1000 vuotta sitten käydyn viikinkitaistelun kunniaksi. Itse muistomerkki sijaitsee upean hienohiekkaisen rannan vieressä.

 

Hareidin muistomerkki hiekkarannan vieressä

Mutta jatkamme Hareidista eteenpäin ja pitkän sillan jälkeen käännytään tielle 654 kohti ulkomerta. Tie alkaa mutkitella saarelta toiselle välillä korkeita siltoja pitkin (mm. Hurtigruten alus menee siltojen ali), tie muuttuu kapeammaksi ja lopulta saavutaan perille pieneen Runden kylään. Kylän isolta parkkipaikalta lähdetään vaeltamaan niittyä pitkin ylös vuoren huipulle ja sen takana aukeaa jyrkkä rinne, jonka alla on tuhansittain ja taas tuhansittain erilaisia merilintuja. Saari on eteläisimpiä, missä tapaa myös kaunista ja nokaltaan värikästä lunni-lintu yleisesti. Myös merimetsot ja suulat ovat hyvin tyypillistä alueen linnustoa. Ehdottomasti kiikarit / kaukoputket mukaan (ja sadevaatteet), koska ulkomeren laidalla sää vaihtelee hyvinkin nopeasti.

 

Runden lintuparatiisi mereltä käsin

Tässä on pääpiirteissään nyt käyty läpi Norjan upeimman alueen nähtävyydet. Paljon hienoja paikkoja ja alueita jäi mainitsematta, lisäksi alueella on paljon upeita museoita, jotka ovat käytännössä jääneet mainitsematta näissä kirjoituksissa. Vuonoalueelta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Pitää vain toivoa, että alueelle tullessa sää suosii, koska pilvisellä ja sumuisella säällä jää monet upeat vuoret ja laaksot kunnolla kokematta. Itse suosisin alueelle matkustamista toukokuun puolivälistä kesäkuun loppuun, jolloin vuoristotiet on avattu talvikauden jälkeen, vuorilla on vielä lunta ja joissa ja putouksissa runsaasti vettä. Eikä Keski-Euroopan turistikausikaan ole vielä kunnolla alkanut, jolloin hinnat ovat hieman edullisemmat ja hotellien / leirintäalueiden paikkatilanne parempi.

 

PETRI POHJONEN

Kirjoittaja Trollveggenin juurella

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

VUONO-NORJAN NÄHTÄVYYDET – SOGN OG FJORDANE

Reilu viikko sitten kirjoittelin vuono-Norjan kahden eteläisemmän läänin nähtävyyksistä ja hienoista paikoista automatkailijalle, nyt on vuorossa toiseksi pohjoisin vuono-lääneistä.

 

Sogne-vuono on Sogn of Fjordane läänin helmi. Se on samalla maailman pisin vuono, jolla on pituutta yli 200 km (204 km tarkalleen) ulottuen länsipuolella avomeren kohdalla Solundista itäisimpään päätyyn Skjolden kylän kohdalla. Syvyyttä vuonolla on parhaimmillaan jopa 1308 metriä !! Keskileveys vuonolla kun on vain 2-4 km verran. Tunnetuimmat vuonot Sogne-vuonossa ovat Aurlandsfjorden, Årdalsfjorden sekä Lustrafjorden.

 

Eteläinen Aurlandsfjorden jakautuu lopussa kahteen osaan, jonka läntinen osa kapea Näeröyfjorden päättyy Gudvangenin kylään (valtatie E16 varrella). Länteen kohti Bergeniä mennessä kun ajaa pari kilometriä, niin juuri ennen tunneleiden alkua poikkeaakin vasemmalle vanhalle Stalheimin tielle. Tästä lähtee jyrkkä serpentiinitie mäen laelle ja matkalla voi nähdä upean vesiputouksen tien vierellä. Tämän tien voi ajaa läpi, joten ei tarvitse palata takaisin lähtöpisteeseen (yhtyy jälleen mäen päällä uuteen E16 tiehen).

 

Näköala Gudvangenissa.

Gudvangenista itään päin lähdettäessä on heti eräs Norjan pisimmistä tunneleista, 13.4 km edessä läpi korkeiden vuorten. Tunnelin itäpäässä saavutaan Langhuson kylään, josta poikkeaa pikkutie (601) suoraan pohjoiseen saapuen Undredaliin muutaman kilometrin päässä. Kylästä löytää erään Norjan vanhimmista sauvakirkoista, joka on edelleen alkuperäisellä paikallaan. Kun on poikettu kirkkoa katsomassa jatketaan päätietä kohti itää ja saavutaan Flåmin kylään. Täältä lähtee Norjan upein junareitti (vain turistikaudella) kohti Myrdalin asemaa, joka sijaitsee Oslo-Bergen radan varrella. Juna nousee jokilaaksoa pitkin kohti vuoria ja korkeammalla mennään välillä serpentiinitunneleita pitkin. Perillä Myrdalissa on korkeutta meren pinnasta 867 metriä. Tämä maisemareitti on hyvin suosittu keskikesällä, kun valtameriristeilijöiden asiakkaat tulevat paikalle (suuret laivat pääsevät aivan vuonon pohjukkaan).

 

Flåmsbana nousemassa laaksosta vuorille

Flåmista edelleen jatketaan muutama kilometri itään päin ja saavutaan idylliseen Aurlandin kylään, joka on Geirangerin ohella yksi Norjan kuvatuimpia paikkoja turistiesitteisiin. Idästä päin Aurlandiin päästään kolmea eri tietä pitkin. Eteläisin on tie 50, joka tulee Holin kylästä Buskerudin läänistä. Tämä tie on ehkä maisemiltaan upein, mikä tulee vuorilta alas vuonoille. Hieman pohjoisempaa reittiä pääsee jo tutuksi tullutta E16 tietä pitkin Laerdalista, jolloin mennään maailman pisimmän maantietunnelin kautta, pituutta hulppeat 24,5 km !! Erikoiseksi tässä tekee sen, että tunnelin sisällä on 3 levähdysaluetta, johon voi pysähtyä ja kuuntelemaan esim. tunnelin kaikua (muutenhan pysähtyminen tunneleissa on kiellettyä hätätapauksia lukuunottamatta).  Tunnelissa on myös upeita valoteoksia piristämään matkantekoa.  Kolmas vaihtoehtoreitti on Laerdalin vanha tie tuntureiden yli. Tätä kannattaa ajella pari-kolme kilometriä Aurlandista, jolloin saa mäen rinteiltä upeita kuvia alas laaksoon !

Valtatie 50 ja näköala kohtu Aurlandin laaksoa

 

Näköala vuorilta alas Aurlandin kylään

Laerdalstunnelenin väriloistoa

Kun ollaan saavuttu Laerdaliin ja jatketaan reilu 10 km itään kohti Osloa saavutaan Borgundiin (pitää poiketa päätieltä vanhalle tielle. Muutoinkin kannattaa poiketa vanhalle maisematielle uuden päätien sijaan, jos ei ole kiirettä). Borgundissa sijaitsee Norjan tunnetuin ja ehkä myös komein sauvakirkko, jonka on laskettu rakennetun vuonna 1181 ! Itse pääosa kirkosta on 1550-luvulta. Näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka jylhässä laaksossa.

 

Borgundin sauvakirkko

Palataan sitten takaisin Laerdaliin ja jatketaan vuonoa pitkin ensin tietä 5 ja sitten tietä 53 pitkin kohti Övre Årdalia. Tie kulkee jyrkkien kallioiden välissä ja Årdalstangenin jälkeen mennään järven rantaan pitkin vaikka muutoin voisi kuvitella menevänsä vuonon rantaa maisemista päätellen. Övre Årdalista jatketaan jokilaaksoa pitkin itään pienempää tietä pitkin (fv 301) kunnes tullaan tien päätyyn Hjelleen. Tästä alkaa 1,5h vaellus ensin autoleveää tietä pitkin kunnes kotiseutumuseon kohdalla tie muuttuu kävelypoluksi ja lopulta mennään jyrkkää polkua alas jokilaaksoon. Perillä odottaa Norjan korkein vapaana oleva vesiputous, Vettisfossen (korkeutta 273 m). Talvisin putous on jäässä ja suosiossa vuorikiipeilijöiden parissa. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, mutta ei aivan pikkulasten kanssa, jos eivät jaksa kävellä.

 

Kirjoittaja Vettisfossenilla

Övre Årdalista voi kesäaikaan oikaista tunturitietä (tiemaksu) suoraan vuorten yli Turtagröhön, josta laskeudutaan sitten tietä 55 pitkin alas Skjoldeniin, Sogne-vuonon taaimmaiseen nurkkaan. Täältä on vaikea arvata, että ulkomerelle on matkaa yli 200 km… Tien 55 pohjoispuolella on Jostedalsbreenin jäätikkö, jota on parempi tutkia lähempää pohjoispuolelta. Sinne on helpoin ja nopein reitti uutta valtatie 5 pitkin (tunneleita ja upeita laaksoja) tai sitten vanhaa tietä (jatketaan ensin Sogndalista tietä 55 pitkin kohti länttä ja Hellan lautan jälkeen kohti pohjoista tietä 13 pitkin, joka on vanha valtatie (talvisin suljettu). Alkukesästä Gaularfjelletin huipulla voi tien vierellä olla vielä paksut hanget !

 

Valtatie 5 ja lammaslauma

Gaularfjelletin tie lumihankineen

Tuolle jäätikölle tutustuminen lähtee valtatieltä 60 Oldenin kylän kohdalta suoraan etelään vievää tietä pitkin (fv 724). Tie loppuu Briksdalsin kylään korkeiden vuoren jylhään syleilyyn, josta parkkipaikalta lähdetään vajaan tunnin vaellukselle hyväkuntoista tietä pitkin kohti jäätikön reunaa. Halutessaan lisämaksusta voi tehdä matkan myös vuonohevosen kyydissä (etenkin laiskat ja rikkaat japanilaisturistit harrastavat tätä). Matkan varrella voi infotauluista lukea, kuinka jäätikön reuna on vuosien saatossa paennut kohti vuoria. Polun päässä odottaa upea valkoinen jäätikkö, joka kesäisin sulaa pikkuhiljaa jääkylmään lampeen (saa uida ken haluaa). Jos haluaa mennä pidemmälle jäätikölle, tarvitsee asiantuntevan paikallisoppaan mukaan.

 

Jostedalsbreenin jäätikkö

Oldenista suunnistetaan itään kohti Strynin pikkukaupunkia ja siitä valtatietä 15 pitkin kohden itää. Serpentiinitien alkaessa siirrytään päätieltä vanhalle tielle (258) kohti Strynfjelliä, missä sijaitsee kesähiihtokeskus. Uudempaa päätietä itään ajettaessa saavutaan Langvatniin, josta jatkuu tie 63 kohden pohjoista ja ehkä Norjan kuuluista kylänähtävyyttä Geirangeria, mutta siitä lisää seuraavassa blogissa, jolloin keskitytään pohjoisimpaan vuonoalueen lääniin.

 

Viimeisimmät mainitsemisen arvoiset nähtävyydet Sogn of Fjordanen läänissä sijaitsevat ulkomeren laidalla. Strynistä jatketaan valtatietä 15 läntiseen pääpisteeseen Målöyn pikkukaupunkiin (myös Hurtigrutenin poikkeamispaikka) ja siitä vielä kaupungin länsipuolitse pikkutien (fv 601) päätepisteeseen, josta löytyy merenrannalta erikoinen kivi nimeltä Kannesteinen. Luonto on muovannut tästä kivestä todellisen taideteoksen.

 

Kannesteinen - luonnontaidetta

Viimeisin nähtävyys tässä läänissä sijaitsee Målöyn pohjoispuolella. Tieltä 15 jatketaan ensin pohjoiseen tietä 61 pitkin Åheimiin ja siitä länteen 620 tietä pitkin, jolloin saavutaan Stadlandetin niemelle ja sen päätyyn vuorenhuipulle nimeltä Vestkapp. Tämän on eräänlainen eteläinen vastine kuuluisammalle Nordkapille, joka sijaitsee pohjoisimmassa osassa Norjaa. Korkeutta vuorenhuipulla on 497 m ja sieltä upeat näkymät ulkomerelle ja ympäristöön ! Itse paikalla käydessäni juhannuksena 2003 oli tosin näkyvyys hädin tuskin 10 metriä sumupilvien vuoksi…

 

Upea Vestkapp ulkomeren äärellä

Ensi kerralla sitten tarinaa pohjoisimmasta Möre og Romsdalin läänistä ja sen nähtävyyksistä.

 

PETRI POHJONEN

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi